Ville Ranta KYLLÄ EIKÄ EI

Oulua on kuvattu kirjallisuudessa monipuolisesti hamasta Saara Wacklinista lähtien, mutta kuvallinen ilmaisu on ollut vähäistä. Hiljan Peter von Bagh julkaisi hienon elokuvan "Muisteja" 1950-luvulta. Se oli paitsi hänen lapsuutensa omakuva, myös Oulukuva. Nyt Ville Ranta sarjakuvakirjallaan "Kyllä eikä ei" siirtyy 1800-luvun Ouluun.

Kirja on uskomattoman hieno ja tarkkanäköinen historiallinen romaani. Sitä voi selata kuvakirjana muuten vain, tai aistia vanhan Oulun heräävän henkiin kuin kumpujen yöstä oikeasti ja todellisena. Minun piti ensimmäisenä tarkistaa Oulun historiasta pitävätkö kirjan tapahtumat paikkansa. Joo, nuo henkilöt olivat olemassa, Wiikkosanomat lakkautettiin, Pietarista tuli keisarin viesti kuin Jumalan sana jne.

Kirjan todellisuuspohja on hämmentävä. Opettaja H. Nyman tiedettiin iloluonteiseksi mieheksi, joka oli aina paikalla siellä missä juhlittiin. Tiedettiin myös hänen makaavan taloudenhoitajansa kanssa. Mutta kun Ranta näyttää lihaksi muuttunein piirroksin, mitä tapahtuu, kun hurjien juhlien jälkeen opettaja päihtyneenä vannoo parantavan tapansa suistuen kuitenkin lemmenleikkeihin taloudenhoitajansa kanssa, ... kohtaus on vaikuttava.

Tai kun murkkuikäiset sisarukset Bina ja Maria pohtivat: "tuleeko sinulla koskaan mieleen se, miten kaikki pian kuolee?" He pohtivat mitä kaikkea voisi tehdä. Maria päättelee ettei aikuisena voi tehdä mitään sen enempää. Päin vastoin, elämä on todennäköisesti vielä rajoitetumpaa. Kun vanhempien silmä välttää he juoksevat  Hupisaarille, riisuutuvat ja kirmaavat rantaveteen.

Seuraa yksi kirjan upeimpia visuaalisia jaksoja, sivut 147- 151. Lämmin keltaoranssi väri korostaa tyttöjen kisailua vedessä. Se on kuin villi tanssi, joka tytöt yllättäen päättyy heräävään eroottiseen kosketukseen ja suudelmaan. Ne ovat tuomittavia tunteita, jotka ajavat ahdistukseen ja synnin tuntoon. Kaupungin ahdistavuus korostuu Rannan värivalinnoissa. Varsinkin talvinen, pimeä Oulu on uhkaavan sinimusta. Valistus ja herännäisyys ovat törmäyskurssilla.

Kaunis Maria palaa Ouluun pitkän poissaolon jälkeen. Kun iso purjealus lähestyy kaupunkia, alkaa satamaan lunta. Me palaamme kotiin, hihkuvat nuoret naiset. Maria sekoittaa oululaismiesten päät tervaporvareiden bileissä. Opettaja Nyman sepustaa rakkauskirjettä, mutta kaunotar ei päästä ketään lähelleen. Kirjan lopussa selviää romaanin arvoituksellinen nimi "Kyllä eikä ei".

Ville Rannan hallussa on taikasivellin. Sarjakuvakirjan tekeminen pitää sisällään valtavan työmäärän. Jälki on kauttaaltaan hallittua, elämän raadollisuuden takaa paistaa tekijän hymy. Tuntuu kuin hän ajattelisi, että lukekaa, katsokaa ja tulkitkaa kuinka haluatte. Elämä on tällaista.